7.elokuuta

No nyt ollaan päästy tuonelan esikartanoiden lämpötiloista eroon. Kivikova savi on puhkaistu ja poistettu. Työ etenee nyt joutuisasti. Seulonta on tosin pullonkaula, vaikka seuloja on käytössä kolme. Seulottava maa on täynnä hiiltä ja nokea. Pikkusälää löytyy. Samalla innolla työskentelemme kuin ennenkin. Ryhmämme on aivan uskomaton. Innostusta riittää vielä ja kun kysyttiin kuka voi vielä syksyllä jatkaa tunnin kerran viikossa, niin kaikki olivat halukkaita.

27.7.2018 – Salamasotaa savea vastaan

Päivä taisi olla toistaiseksi kuumin koko kaivausaikana. Ensimmäisen 45min aikana 1,5 litran vissypullo näytti jo tyhjää pohjaa. Onneksi välillä pari pilveä ilmestyi sentään taivaalle tuulenpuuskineen. Ero katoksen alla kaivamiseen ja suorassa auringossa työskentelyyn oli melkoinen. Montun lämpötilat vaihtelevat varjon +30 asteen ja suoran auringonpaisteen +50 välillä.

Elina oli huomannut, että kaivamamme kerroksen savipinta oli alkanut murentua sopivasti. Olemme lastoilla lähinnä kaivaneet sitä hitaasti ja varmasti. Tuo kerrostuma pidemmän päälle on alkanut tuntua välillä siltä, kuin hakkaisi päätään seinään. Edistys on ollut todella hidasta. Hellesää ja suora auringonpaiste on tehnyt savimaasta aivan kivikovaa kirjaimellisesti. Nyt saimme kuitenkin Eemilin kanssa lapioiden voimin murrettua pintaa ja tulosta alkoi näkyä suoraan. Emme ole edenneet näin paljon varmaan edes viimeisen kahden kaivausviikon aikana käsin mitä tänä päivänä. Taukoja piti pitää paljon ja vettä eri muodoissaan kului tosi paljon. Yleisöä kaivauksilla kävi myös mukavasti ihmettelemässä.

Lapiolla kaivaessa ensimmäisenä tietty alkaa kuumottamaan, ettei riko mitään arvokasta. Pahin pelko oli ensimmäisellä iskullani jo käydä toteen kun osuinkin isoon pullonpalaan. Onneksi isku meni vähän sivuun ja paksusta lasista tehty möhkäle säilyi ehjänä. Päivä oli muutenkin löytörikas. Ensiksi Heidi löysi kokonaisen ja täysin ehjän koristellun napin! Sen jälkeen löysimme oletettua koristeltua lattiatiiltä, koristeltua liitupiipun vartta, erilaisia keramiikan palasia, lasia eri muodoissaan ja tottakai nauloja, sekä paljon luita.

Yksi päivän kysymysmerkkejä oli missä kellariosa tekee pienen mutkan. Moni vapaaehtoisistamme on kaivanut seinänvierustaa urakalla. Se on todella hidasta ja hermoja vaativaa työtä. Toistaiseksi tuota käännekohtaa ei ole vielä löytynyt. Kuitenkin rakennuksen pohja alkaa hahmottua todella selvästi jo. Varsinkin kun kujakivetys on kaivettu esiin, niin voi jo omin silmin nähdä/kuvitella millainen talo on ollut aikanaan muodoltaan. Kaisu myöskin on tehnyt mielenkiintoisen löydön, joka toistaiseksi on ”vielä kiviröykkiö”, mutta se vaikuttaa siltä että kohdassa voisi olla jonkinlainen kellarin tukirakennelma. Varman tiedon toki saamme kun pääsemme syvempiin kerroksiin.

– Kimmo Leijala

 

24.7.2018

Viime päivät ja oikeastaan viikotkin ovat olleet Turussa melkoista hellettä. Sen on huomannut varsin hyvin kaivauksilla. Hommat ovat edenneet kuitenkin oikein mainiosti. Kuumuudesta kertoo jotain, että lämpömittarimmekin onnistui räjähtämään tässä taannoin. Alla on kuvia parin päivän löydöistä. Oletettua solkea, liitupiippuja, keramiikkaa, oikein mainiosti säilynyt rotan leukaluu ja kalan niskanikamaa.

– Kimmo Leijala

Sarin ja Leenan blogikirjoitus

Olemme olleet muutaman kerran kaivamassa, minä töiden ja Leena voimisteluharjoitusten jälkeen. Lisäksi pääsin mukaan, kun Elina vei ryhmän arkistotaloon Aninkaistenmäelle.

Kaivaukselta olemme löytäneet luita, kalan suomuja ja selkäruodon nikamia, nauloja, saapasraudan, lasinpaloja sekä posliini- ja saviastian palan. Ainakin nämä tulevat mieleeni.

Arkistokäynnillä opin käyttämään digitoituja arkistolähteitä. Näistä lähteistä Turun asutuksen yleisluettelosivuilta Luostarikorttelin talojen kohdalta huomasin Forstenin talon, jonka raunioita kaivamme esiin. 1720-luvun lopulla ja 1730-luvulla siinä on asunut välskäri Möller perheineen. Myös välskärin kisällit, piiat ja rengit mainitaan luettelossa. Siivoan työkseni Turun tuomiokirkkoa ja kaivausten alussa luulin, että talon nimi Forsten johtuisi lääninsihteeri Samuel Forsénista ( k. 1744 ), joka on haudattu tuomiokirkkoon. Digiarkistosta selvisi kuitenkin, että Forsén on asunut naapurissa talossa nimeltä Schults. Jokirannan taloissa on yleisesti ottaen asunut tavallista varakkaampaa väkeä, josta monet ovat saaneet viimeisen leposijansa tuomiokirkosta.

Hellmannin piian maineen palautus

Yhä edelleen kaivauksilla käy ihmisiä, jotka tietävät kertoa, että palo sai alkunsa Hellmannin piian varomattomasta  tulen käsittelystä valaessaan kynttilöitä (syyskuun alussa?) Näinhän tämä ei todellakaan mennyt.

Kesä oli ollut lämmin ja kuiva, vettä ei ollut satanut kuukauteen. Päre-, turve- ja olkikatot olivat rutikuivia. Navettojen ja tallien vintit olivat täynnä korjattua heinää. Porvarit olivat markkinoilla Tampereella ja porvari/kauppias Hellman oli talon väen kanssa Tukholmassa. Illalla yhdeksän maissa  juuri kotiin maatilaltaan palannut rouva Hellman tunsi, ettei kaikki ollut kohdillaan. Mentyään ulos hän tunsi savun hajua. Pian hän huomasi läheisestä talosta lentävän kipinöitä heidän navettansa ylisille, josta jo nousi savua. Emäntä huusi apua ja yksi talon rengeistä juoksi vapauttamaan karjan. Yrittipä hän myös sammuttaa paloa, mutta liekit olivat saaneet ylivallan. ”Onnettomuusmäen” talot olivat kaupungin huomoimmin rakennettuja, lähes toisissaan kiinni (se oli tuohon aikaan maan tapa). Aluella ei myöskään ollut riittävästi kaivoja ja niissä sammutusvettä. Sammuttajia ei ollut riittävästi, eikä kaupungin kaksi palopruuttaa päässeet lähellekään. Myös palon aiheuttama kova, jopa myrskyksi, yltänyt tuuli ruokki paloa. Kerrotaan, ettei kaupungissa olleet venäläiset sotamiehet olleet innokkaimpia sammuttajia. Että silleen, ei ollut mitään piikaa.