Avain ja killinki

Aboa Vetus & Ars Novan kaivaukset ovat nyt jatkuneet kaksi viikkoa. Olemme kaivaneet uutta laajennusaluetta ja tyhjentäneet keskiaikaisen, Turun palossa 1827 tuhoutuneen Forsteenin kellarin kivitaloa maasta.

Eilen lukiolaisvierailulla ollut vapaaehtoisemme Eemil löysi kellarin lattialta pienen avaimen, joka varmaankin on ollut käytössä kellarissa. Ehkä se on kuulunut johonkin arkkuun tai kaappiin?

IMG_8897
Forsteenin kivitalon kellarista löytynyt pieni avain ja Kustaa IV Aadolfin 1/12 shillinki vuodelta 1805. Shillingissä erottuu kuninkaan kruunattu monogrammi GA. Kuva: Ilari Aalto.

Toinen mukava löytö eiliseltä oli 1870-luvulla perustetun puutarhan aikaisesta maakerroksesta löytynyt Kustaa IV Aadolfin 1/12 killinki vuodelta 1805. Aikanaan kolikolla ei ollut paljon arvoa: esimerkiksi kana maksoi 10 killinkiä, siis 120 tällaista kolikkoa. Ja kyllä vain, rahayksikkö on sama, jonka nimitys ”killinki” on jäänyt suomen kieleen tarkoittamaan rahaa.

Koko kaivausalueelta on löytynyt aiemmin vain 15 kolikkoa, ja kaikki uudet löydöt täydentävät kuvaa Turun rahankäytöstä. Vaikka Suomesta tuli osa Venäjää vuonna 1809, ruotsalaiset kolikot säilyivät maksuvälineenä vuoteen 1840 asti.

– Ilari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s