Hellmannin piian maineen palautus

Yhä edelleen kaivauksilla käy ihmisiä, jotka tietävät kertoa, että palo sai alkunsa Hellmannin piian varomattomasta  tulen käsittelystä valaessaan kynttilöitä (syyskuun alussa?) Näinhän tämä ei todellakaan mennyt.

Kesä oli ollut lämmin ja kuiva, vettä ei ollut satanut kuukauteen. Päre-, turve- ja olkikatot olivat rutikuivia. Navettojen ja tallien vintit olivat täynnä korjattua heinää. Porvarit olivat markkinoilla Tampereella ja porvari/kauppias Hellman oli talon väen kanssa Tukholmassa. Illalla yhdeksän maissa  juuri kotiin maatilaltaan palannut rouva Hellman tunsi, ettei kaikki ollut kohdillaan. Mentyään ulos hän tunsi savun hajua. Pian hän huomasi läheisestä talosta lentävän kipinöitä heidän navettansa ylisille, josta jo nousi savua. Emäntä huusi apua ja yksi talon rengeistä juoksi vapauttamaan karjan. Yrittipä hän myös sammuttaa paloa, mutta liekit olivat saaneet ylivallan. ”Onnettomuusmäen” talot olivat kaupungin huomoimmin rakennettuja, lähes toisissaan kiinni (se oli tuohon aikaan maan tapa). Aluella ei myöskään ollut riittävästi kaivoja ja niissä sammutusvettä. Sammuttajia ei ollut riittävästi, eikä kaupungin kaksi palopruuttaa päässeet lähellekään. Myös palon aiheuttama kova, jopa myrskyksi, yltänyt tuuli ruokki paloa. Kerrotaan, ettei kaupungissa olleet venäläiset sotamiehet olleet innokkaimpia sammuttajia. Että silleen, ei ollut mitään piikaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s